Miten saavutetaan libertaristinen vapauden yhteiskunta?

Jos libertarismi ja demokratia ovat kuin tuli ja vesi, voiko tulen sytyttää vedellä?  Voiko libertaristisen yhteiskunnan luoda demokraattista tietä? Suomalainen libertaristiyhteisö uskoo, että ei voi. Demokratia on vapauden vastakohta, eikä vapautta voi saavuttaa kannattamalla sen vastakohtaa.

Enemmistövaltaan perustuva demokratia on kommunistien luoma säännöstö, joka "oikeuttaa" massat hallitsemaan vähemmistöjä. Nämä massat eivät säädä lakeja, jotka antaisivat luoville ja kyvykkäille kansalaisille todellisen vapauden päättää omista asioistaan ja omasta omaisuudestaan. Sen sijaan ne säätävät lakeja, jotka rajoittavat kyvykkäiden kansalaisten oikeutta hallita elämäänsä ja omaisuuttaan. Ei ole mitään syytä uskoa, että tilanne muuttuisi. Massoillehan syötetään jo päiväkodeissa ikivanhaa moraalista hapatusta yhteisvastuusta ja toisten huomioon ottamisesta, ja sama kommunistinen aivopesu jatkuu läpi koko elämän. Tämän vapaudenvastaisen opin mukaan ihminen on sitä "parempi", mitä enemmän hän antaa työpanostaan ja omaisuuttaan muille. Kommunistien luoma moraali opettaa, että hyvyyden äärimmäinen ilmenemä on jonkinlainen askeettisesti elävä "äiti teresa", joka omat tarpeensa unohtaen omistautuu pelkästään muiden auttamiseen - tai sankarihaudassa makaava ruumis, joka on jo uhrannut koko maallisen elämänsä yhteisönsä puolesta. Tällainen omista eduista luopumaan kehottava moraali on äärimmäisen kaukana todellisen vapauden ihanteesta. Libertaristisen ideologian mukaan terve kilpailu voittoineen ja tappioineen on tärkein elämää ylläpitävä voima. Ilman sitä ihmisyys menettää merkityksensä ja ihmisistä tulee tylsiä häkkibroilereita komunistiseen maailmankanalaan. Ihmisarvoiseen elämään kuuluvat paitsi palkkiot myös riskit. 

Yhteiskunnan demokraattinen enemmistö on kuin kauan ammattiaan harjoittanut rosvokopla, joka on tottunut elämään leveästi muilta ryöstetyn omaisuuden avulla. Olisi mieletöntä uskoa, että tämä ryöstökopla lakkauttaisi itsensä. 

Kun otetaan huomioon demokratian perimmäinen roistoluonne ja sen verkkoihin kiedottujen massojen poliittinen sokeus, väistämätön johtopäätös on, että libertartiseen vapauteen - joka muuten on ainoaa oikeaa vapautta - voidaan päästä vain lakkauttamalla demokratia. Vasta kun demokratia on hävinnyt ja poliittinen valta on keskittynyt järkeviin käsiin, voidaan tehdä päätökset verotuksen lakkauttamisesta ja valtion asteittaisesta alasajosta. Tämän tien päässä siintää VAPAUDEN VALTAKUNTA.
 

Miten demokratia hävitetään?

Tässä asiassa yleinen maailmankehitys onneksi toimii libertartismin puolesta - niin kauan kun tuossa kehityksessä pysytään mukana. Tehtäväksi jääkin huolehtia siitä, että meidän oma maailmankolkkamme, Suomi ja Eurooppa, eivät eristäydy muusta maailmasta ja muodosta suljettua demokratian linnaketta, josta käsin kommunistiset voimat myöhemmin hyökkäisivät vapaata maailmaa vastaan. Kun tästä huolehditaan, vapaus koittaa lopulta automaattisesti. 

Joku ehkä ihmettelee, mikä "maailmankehitys" muka toimisi demokratiaa vastaan. Onhan demokratian ajatusta nimittäin jo vuosikymmenien ajan pakkoviety ns. kolmansiin maihin niin tehokkaasti, että jäljellä on enää mutaman maan muodostama "pahojen maiden akseli" - joka aiotaan käännyttää demokratiaan pommeilla ja ohjuksilla. Maailmankehityskö muka olisi johtamassa demokratioiden häviämiseen?

Kun demokratian menestystä mitataan demokraattisten maiden lukumäärällä, demokratia todella näyttää kulkeneen voitosta voittoon viime vuosikymmeninä. Mutta kun demokratian menestystä mitataan niiden elämänalueiden määrällä, mihin demokrattisilla prosesseilla pystytään vaikuttamaan, tilanne näyttää aivan toiselta. Neuvostoliitossa vaaleilla valittu poliittinen johto pystyi määräämään paitsi työntekijöiden palkoista myös raaka-aineiden ja jopa leivän hinnasta. Nyt kun maa on siirtynyt kohti länsimaista demokratiaa, poliittinen johto ei enää voikaan sanella palkkoja tai leivän hintaa. Tällaiset asiat määräytyvät markkinoilla. Samanlainen kehitys on nähtävissä myös Suomessa ja muissa länsimaissa. Kun menneinä vuosikymmeninä kansalaisten vaaleilla valitsemat poliitikot päättivät asuntojen vuokrista, virkamiesten palkoista, ulkomaantulleista ja lähes kaikesta mikä liittyi talouteen, nykypoliitikkojen aika kuluu sen pohtimiseen, rekennetaanko eduskuntataloon lisäsiipi vai ei. Ihmisten elämään vaikuttavat suuret asiat, kuten hinnat ja palkat, määräytyvät markkinoilla. Tullit ovat poistumassa. Poliitikot eivät kohta pysty vaikuttamaan edes autojen hintatasoon, vaan kansalaiset saavat vapauden ostaa autonsa sieltä mistä halvimmalla saavat. 

Maailmanlaajuinen kilpailu ja rajojen avautuminen näyttävät väistämättä johtavan siihen, että vapaat kansalaiset päättävät yhä useammasta asiastaan vapailla markkinoilla, ja poliitikkojen tehtäväksi jää pelkkä pikkuasioiden parissa puuhailu. Kehitys on itseään vahvistavaa: Samalla kun vapaus lisääntyy, talous tehostuu ja yhä useammasta asiasta päätetään markkinoilla. Poliitikoille ei yksinkertaisesti jää enää mitään päätettävää, vaan heistä tulee sivustakatsojia. Samaan aikaan  kansalaisten halu äänestää poliittisissa vaaleissa vähenee, sillä on mielekkäämpää ohjata yhteiskuntaa omaa rahankäyttöä säätelemällä kuin valita kerran neljässä vuodessa joukko tyhjäntoimittajia eduskuntataloon tai kunnan valtuustosaliin riitelemään. Jos kymmenen tuhatta kansalaista muuttaa kulutustottumuksiaan, vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa välittömästi. Jos samat kymmenen tuhatta ihmistä antavat vaaleissa äänensä jollekin ehdokaalle, ei ole edes takeita siitä, että tämä ehdokas tällä äänimäärällä pääsisi eduskuntaan. Äänestäminen on tehoton tapa vaikuttaa! 

Ei ole sattuma, että vapaan maailmankaupan kiihkeimmät vastustajat löytyvät nimenomaan kommunistisen roskasakin leiristä. Vapaan kaupan vastaisissa katumellakoissa eivät kiviä heittele menestyneet oikeistonuoret vaan anarkismin tunnuksin varustautuneet yhteiskunnan rikolliset loiset, jotka pelkäävät rosvokoplademokratiansa puolesta. Jos heitä suojeleva demokratia häviää, tämä porukka ei voi enää vallata muiden omistamia taloja ja elää muiden kustannuksella. Vapaassa maailmassa nämä huppupäiset anarkistiriehujat eivät voi enää matkustella puoli-ilmaiseksi julkisen liikenteen kulkuneuvoissa tai opiskella ilmaiseksi kommunistisia aatteita yliopistoissa tai harrastaa roskataiteita valtion ja kuntien kustannuksella. Sen sijaan he joutuvat menemään töihin ja maksamaan palveluista ja tavaroista niiden luonnollisen markkinahinnan. Ajatus ilmaisen siivellä elämisen loppumisesta on näille loisille tietysti kauhistus. Siksi he mellakoivat. 

Vapaan libertaristisen yhteiskunnan syntymistä voidaan parhaiten edistää vastustamalla kaikin mahdollisin keinoin demokratiaa ja kannattamalla vapaata maailmankauppaa. Julkiseen propagandaan libertarismin puolesta  ei kannata panostaa, sillä asiat tapahtuvat omalla painollaan - ja propaganda olisi sitä paitsi demokrattisen päätöksentekoprosessin oikeutuksen tunnustamista. Asioista kiinnostuneille libertarismista tietysti pitää kertoa, mutta suuriin massoihin on turha yrittää vaikuttaa. Libertarismi on ja pysyy menestyneen älymystön liikkeenä. 

Mitä "kaikki mahdolliset keinot" demokratian hävittämiseksi ovat, sitä ei tässä tämän laajemmin käsitellä. Oleellista on demokratian vesittäminen pyrkimällä ohjaamaan mahdollisimman monesta asiasta päättäminen demokraattisen koneiston ulkopuolelle. Koska demokraattinen järjestelmä on tosiasiassa pelkkä rikollinen ryöstökoneisto, myös aseellinen puolustautuminen sitä vastaan olisi moraalisesti hyväksyttävää. Pommi tai ohjus eduskuntataloon - rikollisten pesäpaikkaan - olisi täysin oikeutettua libertaristista toimintaa. Se, että näin ei ehkä kuitenkaan kannata tehdä, on lähinnä tarkoituksenmukaisuuskysymys. Aseellinen toiminta saattaisi nimittäin vahvistaa demokraattien päättäväisyyttää puolustaa järjestelmäänsä. Parasta onkin antaa demokratian lahota hiljalleen omaan mahdottomuuteensa. 

Katumellakat vapaakauppaa vastaan eivät ole oire minkään uuden aatteen noususta vaan ne ovat pelkkiä demokratian kuolinkouristuksia; näyttäviä mutta vaarattomia. Maailmaa riivannut demokraattinen painajaisuni alkaa olla lopussa. Tulevaisuus kuuluu vapaudelle!
 

Miten puolustetaan libertaristista vapauden yhteiskuntaa?

Vaikka libertaristisen järjestelmän syntyminen ei olekaan tämän päivän asia, on syytä jo etukäteen miettiä, mitä sitten tapahtuu, kun kahlitseva valtio on poistunut ja vapaus on toteutunut. Voidaanko silloin huokaista helpotuksesta?  Valitettavasti ei voida. On enemmän kuin todennäköistä, että valtiottomassa tilassa tai jo minimivaltion aikana, poliittista valtaa ja taloudellista ryöstösaalista hamuavat piirit alkavat valmistella vastatoimia demokratian palauttamiseksi. Rikkaudet, joita vapaassa yhteiskunnassa syntyy nykyistä enemmän, houkuttelevat näitä alhaisia tyyppejä, ja he alkavat saarnata vanhaa valheellista oppia demokratiasta, oikeudenmukaisesta tulonjaosta, omaisuuden tasaamisesta ja talouden ottamisesta yhteiskunnan kontrolliin. Näin käy väistämättä. Mitä silloin on tehtävä? Lähdettävä mukaan demokratiaan ja julistettava libertaristisen olotilan säilyttämistä?

Jos varaskopla seisoo iltahämärissä talosi edustalla, käveletkö sen luokse ja pyydät päästä mukaan äänestykseen, jossa päätetään talosi ryöstämisestä. Luultavasti et. Sen sijaan kaivat esiin aseen ja valmistaudut puolustamaan omaisuuttasi ja perhettäsi. Näin pitää tehdä myös libertaristisessa yhteiskunnassa. Demokraattisten rosvokoplien ryöstöhaaveet on murskattava asevoimin jo ennen kuin koplat ovat aloittaneet hyökkäyksensä. Ja jos mahdollista, koplien syntyminen tulee estää jo etukäteen, jolloin se on helpompaa.

Jos joku demokraatti lukee tätä, hän ehkä kauhistuu ja väittää tässä tekstissä ihannoitavan diktatuuria. Näin ei ole. Vain vasemmistolaisen demokraatin sairaassa mielessä voi näyttää diktatuurilta se, että rauhaa rakastava kansalainen puolustaa omaa vapauttaan ja omaa omaisuuttaan. Vapautta ymmärtävien libertaristien mielissä asia on juuri päin vastoin: Diktaattoreja ja väkivaltarikollisia ovat muiden omaisuutta "jakamaan" pyrkivät demokraatit. Hehän eivät pelkästään kohteliaasti pyydä, haluaisimmeko ehkä ystävällisesti antaa puolet tuloistamme ja kolmasosan omaisuudestamme heille vaan he esittävät saman tien uhkauksen lähettää verokarhut ja poliisit ottamaan varat vaikka väkisin, ellemme niitä "vapaaehtoisesti" maksa. Maksuhaluttomia - eli omaisuuttaan suojelemaan pyrkiviä - he kutsuvat rikollisiksi - ja kohtelevat sen mukaisesti.
 

Mahdollisuus eriarvoisuuteen on vapautta!

Vapauden luonne on sellainen, että se johtaa väistämättä taloudelliseen ja myös poliittiseen eriarvoisuuteen. Tämä asiantila pitää hyväksyä luonnonlakina, jota ei pidä yrittä vastustaa.

Jotta tasa-arvon mielettömyys tulisi selväksi, oletetaan, että maailmaan todella saataisiin syntymään sekä taloudellinen että myöskin poliittinen tasa-arvo. Mitä silloin tapahtuisi? Ihmiskunta kokisi historiansa pahimman katastrofin, ja miljardit ihmiset kuolisivat. Kaikki toiminnat tehtaissa, pelloilla, satamissa, virastoissa ja muilla työpaikoilla pysähtyisivät. Tasa-arvon nimissä kaikki vaatisivat pääsyä johtavaan asemaan. Kukaan ei haluaisi enää työskennellä kenenkään toisen alaisena vessoja siivoamassa, toimistojen lattioita lakaisemassa, ruokaa tekemässä tai likaisia koneita käyttämässä. Ainostaan muiden johtamisessa olisi hohtoa. Politiikassa kaikki haluaisivat olla presidenttejä tai vähintään pääministerejä. Yhteiskunnat ajautuisivat kaaokseen.

Yhteiskuntien toiminnan kannalta tasa-arvo on mahdottomuus. Elämä pysähtyy, jos ihmisten välinen luontainen kilpailu estetään ja siitä seuraava luontainen eriarvoisuus tasoitetaan. Motivaatio eteenpäin pyrkimiselle loppuu. Kaikki toiminnat taantuvat. 

Yleisesti myönnetään, että ns. sosialististen yhteiskuntien taloudellinen elinvoima oli heikompi kuin vapaaseen markkinatalouteen perustuvien yhteiskuntien, ja tästä syystä ne hävisivät maailmanlaajuisessa kilpailussa markkinatalousmaille. Sosialistiset maat eivät tietenkään olleet joka asiassa tasa-arvoisia, mutta niissä oli kuitenkin jossakin määrin tasattu tuloja ja aineellisen varallisuuden omistamista. Tästä tasaamisesta oli selvästi havaittavaa haittaa taloudelliselle etenemiselle. Niinpä voidaankin vetää se johtopäätös, että mitä vapaampi tulon- ja omaisuudenmuodostuminen yhteiskunnassa on, sitä tehokkaampi on yhteiskunnan talous. 

Kun sosialistiset maat ovat poissa, onko Euroopan maiden taloudellinen potentiaali nyt huipussaan? Ei lähelläkään. Nykyiset läntiset markkinatalousmaat ovat ehkä taloudellisessa mielessä vapaampia kuin entisen sosialistimaat, mutta absoluuttisen vapauden näkökulmasta ne ovat korkeine veroasteineen yhä jonkinlaisia "puolisosialistisia" maita. Mahdollisuuksia talouden tehostamiseen (=verojen alentamiseen) olisi siis vielä paljon. Kansanvälinen kilpailu todennäköisesti ajaakin asioita tähän suuntaan - elleivät länsimaat halua vaihtaa paikkaa kehitysmaiden kanssa.

Terve yhteiskunta tarvitsee eriarvoisuutta. Kun siirrytään libertaristisen vapauden tilaan, taloudellinen eriarvoisuus todennäköisesti lisääntyy, mutta täysin varmasti myös taloudellinen toiminta on tehokkaampaa. Vaikka libertaristisissa maissa elävät tavalliset kansalaiset ehkä vilkuilevat kateellisina sitä lahjakasta vähemmistöä, jolla on heitä suuremmat tulot ja paljon omaisuutta, tosiasia on, että myös tällä tavallisella kansalla on enemmän käytettävissä olevia tuloja ja varallisuutta kuin nykyisin. Tämän korkean elintason vuoksi he joutuvat luopumaan vain yhdestä kuvitellusta oikeudestaan: oikeudesta käydä vaaliuurinilla kerran neljässä vuodessa. 

Kommunistien luoma rosvodemokratia ei nimittäin kuulu vapauteen!