Näin puolustat itseäsi ja perhettäsi kommunistianastajia vastaan...

Kysytäänpä keneltä tahansa kansalaiselta, mitä pitää tehdä, jos joutuu rikoksen kohteeksi, vastaus on aina sama: Pitää kutsua paikalle poliisi. Se, että miljoonat ihmiset toisistaan tietämättä vastaavat samaan kysymykseen täsmälleen samalla tavalla, on varsin kiistämätön todiste aivopesun tehokkuudesta. Nyt ei kuitenkaan käsitellä aivopesua vaan puolustautumista.

Neuvo poliisin kutsumisesta paikalle on tietysti periaatteessa hyvä, mutta kun sitä lähemmin miettii, niin eikö se ole sama kuin jos hukkuvaa neuvottaisiin kutsumaan paikalle naaraajat tai nälkää näkevää neuvottaisiin kutsumaan paikalle haustaurakoitisija. Vain harva ihminen nimittäin onnistuu ennustamaan rikoksen etukäteen, jolloin hän voi kutsua poliisit estämään sen. Kun neuvo kutsua poliisi paikalle tulee ajankohtaiseksi, rikos on silloin jo yleensä tapahtunut. On lisäksi muistettava, että omaa murhaansa selvittelemään ihminen voi kutsua poliisin vain kerran. (esimerkkejä)

Kun libertarismin aate yleensäkin lähtee siitä, että kansalaisten vapauteen kuuluu vastuu omasta elämästä - koulutuksesta, työnteosta, toimeentulosta, perheen elättämisestä ja vanhuudenturvasta - on loogista, että ihminen on vastuussa myös omasta henkilökohtaisesta turvallisuudestaan ja puolustautumisestaan. Olisihan ristiriitaista vaatia vapaita kansalaisia heittäytymään tällä yhdellä elämänalueella pelkästään muiden huolenpidon ja hoivan varaan, kun heidän kaikilla muilla oletetaan tulevan toimeen itsenäisesti. Kansalaisilla on siis oltava oikeus ja myös velvollisuus puolustaa itse itseään, ja tähän puolustautumiseen heille on annettava täysi vapaus ja täydet mahdollisuudet. Vapaiden kansalaisten on saatava vapaasti kantaa asetta. Todettakoon samalla, että tämä vaatimus ei ainakaan toistaiseksi poista julkisten turvallisuuspalvelujen tarvetta - vaikka ne tietysti tulee vähitellen julkisen sektorin lakkauttamisen myötä yksityistää ja kaupallistaa. Kansalaisilla tulee olla valinnanvapaus myös henkilökohtaisen turvallisuuden hankkimisessa. Itse asiassa tämä on yksi keskeisiä ihmisoikeuksia.

Kun johonkin maahan syntyy diktatorinen hallinto, mitä uudet vallanpitäjät ensimmäiseksi tekevät? Keräävät kansalaisilta pois henkilökohtaiset aseet. Näin heiltä kitketään pois mahdollisuus puolustautua hallituksen sortoa vastaan. Totalitaaristen järjestelmien johtajat tietävät, mikä merkitys henkilökohtaisilla aseilla on. Stalinkin saattoi sodanjälkeisinä kriittisinä vuosina pidättäytyä miehittämästä Suomea siksi, että hän tiesi, että satojen tuhansien suomalaisten kotien seinillä rippui metsästyskivääreitä, haulikkoja ja muita aseita. Totalitaarisissa järjestelmissä asetta saavat kantaa vain järjestelmän edustajat. 

Jopa niinkin pieneltä tuntuva siirtymä vapaasta oikeistosta kohti kommunistista totalitarismia kuin oli vallan siirtyminen konservatiiveilta työväenpuolueelle Englannissa 1990-luvulla, johti heti aselakien kiristymiseen. Lähes ainoana eurooppalaisena maana Iso-Britania kielsi käsiaseiden omistamisen ja hallussapidon kaikilta muilta kansalaisilta paitsi järjestelmän palveluksessa olevilta virkamiehiltä. Jos tavallinen brittikansalainen haluaa harjoitella esimerkiksi pistooliammuntaa osallistuakseen alan kilpailuihin, hänen on matkustettava ulkomaille. Tekosyynä totaalikieltoon käytettiin tapausta, jossa mielenhäiriöistä kärsinyt mies oli tappanut pistoolilla erään koulun oppilaita ja lopulta itsensä. Täydellistä asekieltoa vastustavien libertaristien mielestä olisi riittänyt, että rikollisilta ja henkisesti tasapainottomilta kansalaisilta olisi kielletty aseen kantaminen. Tapahtunut ampumavälokohtauskin olisi näin voitu estää, sillä ampujan mielenterveyden ongelmat olivat olleet jo pitkään viranomaisten tiedossa.

Suomalainen libertaristiyhteisö katsoo, että myös Suomen kansalaisten mahdollisuudet henkilökohtaiseen aseenkantoon ovat viime vuosikymmeninä huonontuneet. Kun viisikymmentä vuotta sitten yli puolet kansalaisista asui maalla, jossa lähes joka perhe omisti edes jonkinlaisen metsästys- tai harrrastusaseen, tällä hetkellä ennemmistö ihmisistä asuu kaupungeissa - eikä omista minkäänlaista asetta! Siinä missä metsästyskivääri tai haulikko on yhä tavallinen näky perinteisissä maalaistaloissa, kaupunkiasunnoista ei juuri aseita löydy. Kaupunkien asukkaista vain hyvin pieni valistunut eliitti - heistä monet ovat onneksi libertaristeja - kuuluu ampumaseuroihin ja omistaa henkilökohtaisen aseen. Suomalainen libertaristiyhteisö haluaa saada aikaan ratkaisevan muutoksen tässä asiassa. Oikeus aseeseen kuuluu kaikille - paitsi tietysti väkivaltarikollisille, joilla on jo aseet, ja joita vastaan muut kansalaiset aseita nimenomaan tarvitsisivat.

Kun tarkastellaan henkilökohtaisten ampuma-aseiden ja puoluekannan välistä yhteyttä, havaintojen ei pitäisi hämmästyttää ketään. Kansalaisten asenteet henkilökohtaisen aseen omistamiseen ovat lähes suoraan verrannolliset heidän poliittiseen kantaansa. Mitä vasemmistolaisempi henkilö on, sitä kielteisemmin hän asennoituu kansalaisen vapauteen kantaa asetta. Kommunistit ovat tästä ääriesimerkki. Kommunistisilla sotilailla ja poliseilla toki on aseita, mutta kommunistisessa perheessä henkilökohtainen ampuma-ase on äärimmäisen harvinainen. Kommunistit poliittisena liikkeenä suhtautuvat myös kielteisesti kansalaisten omiin aseisiin - mikä on ymmärrettää, sillä ovathan nämä henkilökohtaiset aseet pelkällä olemassaolollaan ehkäisseet kommunistien haaveita kaapata valta eri maissa. Kun siirrytään puoluekentässä oikealle, asenteet aseisiin muutuvat suvaitsevammiksi. Pääosa ampumaseurojen jäsenistä kannattaa oikeistopuolueita. Äärimäinen oikeisto - libertaristit - vaativat vapaata aseenkanto-oikeutta ja vapautta perustaa libertaristisia miliisiyksiköitä vapauden puolustajien henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityistä omaisuutta suojelemaan. 

Paljon kiistaa nostattanutta kysmystä, lisääkö aseiden yksityinen omistaminen aseilla tehtävien rikosten määrää, ei käsitellä tässä. Asiasta voi lukea esimerkiksi Yhdysvaltain kansallisen kivääriyhdistyksen sivuilta. Suomalainen libertaristiyhteisö katsoo joka tapauksessa, että koska maailmassa on jo miljoonia laittomia aseita, joita rikolliset vapaasti käyttävät, tilanne ei ainakaan huonone, jos myös rikollisten potentiaalisille uhreille annetaan oikeus aseenkantoon. Rikollisuuden kansainvälistyessä ja raaistuessa tavallisten kansalaisten kokema aseellisen rikoksen uhka on koko ajan lisääntymässä, eikä tähän haasteeseen voi vastata kieltämällä kansalaisia puolustautumasta! Jos raskaasti aseistettu itämafia piirittää yksityistä kotia aikeenaan hyökätä ja ryöstää, talossa pitää olla jotain, jolla voi välittömästi vastata uhkaan. Poliisin rooli olkoon jälkien siivoaminen. Toistaiseksi tällaiset tapaukset ovat onneksi olleet harvinaisia, mutta parinkymmenen vuoden kuluttua tämän kaltaiset tapahtumat voivat olla jokapäiväisiä. Vanha totuus on, että aseellien tyhjiö vetää aina puoleensa valloitushaluisia voimia. On lisäksi aina pidettävä mielessä kommunistisen maailmanvallankumouksen uhka. Sitä torjumaan tarvitaan kaikki liikenevät aseet! 

Tämän hetken yhteiskunnassa keskeisin valtaresurssi ovat viranoamaisen hallussa olevat aseet. Niillä pidetään yllä sisäistä järjestystä ja torjutaan ulkoisia uhkia. Nyky-yhteiskunnissa valta perustuu demokratiaan, demokratia perustuu lakeihin ja lait varmistetaan aseilla. Tulevaisuuden vapaissa yhteiskunnissa, joissa valta perustuu omistamiseen ja omistaminen perustuu oikeuksiin ja oikeudet varmistetaan aseilla, kenties kaikkein ratkaisevin valtaresurssi on jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen ase. Libertaristinen vapaa yhteiskunta ei siis voi toteutua, ellei ensin vapauteta aseiden omistamista. Juuri tästä syystä kommunistisesta aatemaailmaa edustavat vihreät, sosialidemokraatit, vasemistoliittolaiset ja muut rosvodemokratian kannattajat vastustavat aseita. Hehän vastustavat VAPAUTTA! 

Suomalainen Libertaristiyhteisö kehottaa kansalaisia hankkimaan aseita! Luvan käsiaseeseen voi Suomessa saada helpommin kuin moni edes tietää. Parhaat mahdollisuudet aseen hankintaan on varakkailla ja hyvin koulutetuilla kansalaisilla, joiden tulee aseen hankkiakseen ensiksi tutustua alan harrastajiin ja seuraavaksi liittyä johonkin hyvämaineiseen ampumaseuraan ja aloittaa ampumaharrastus jonkin seuran jäsenen kanssa hänen aseellaan. Jonkin ajan kuluttua voikin jo anoa omaa aseenkantolupaa paikalliselta poliisiviranomaiselta. Hakemuksen perusteluksi tarvitaan joidenkin seuran jäsenten kirjoittama todistus siitä, että hakija kuuluu seuraan, harrastaa ampumista ja on luotettava ja vastuullinen omistamaan oman aseen. Luvan saamisessa auttaa paljon myös se, jos hakija asuu Helsingissä tai jossakin muussa isossa kaupungissa. Pienellä paikkakunnalla taas auttavat henkilökohtaiset suhteet lupia myöntäviin viranomaisiin. Lupia myönnettäessä libertaristit ovat yleensä onneksi vahvoilla, sillä heidän taustansa ja yhteiskunallinen asemansa on tavallisesti moitteeton. Vähävaraisen ja huonosti koulutetun kommunistin, varsinkin jos hän asuu maalla, sen sijaan on turha haaveilla omasta aseesta - ONNEKSI !

Jos ampumalupaa ei jostakin syystä saa, Suomalainen Libertaristiyhteisö ei näe mitään moraalista estettä laittoman aseen hankkimiselle. Pikemminkin on moraalisesti arveluttavaa, jos viranomainen riistää kansalaiselta oikeuden puolustautumiseen. Laittoman aseen hankkiminen ei ole moraalinen vaan lähinnä tarkoituksenmukaisuuskysymys. Aseesta voi koitua kohtuuttomia ongelmia, ja panosten saaminen siihen voi olla hankalaa. Ilman ampuma-asetta olevan kannattanee ensiksi harkita jalkajousia tai muita vastaavia aseita, joiden lupakäytäntö on vapaampi.

Lopuksi kerrattakoon viranomaistenkin usein toistama periaate, että aseelliseen itsepuolustukseen on aina oltava riittävän hyvät perusteet. Emme saa ampua ihmistä pelkästään sillä perusteella, että hänen naamansa ei satu miellyttämään meitä. Uhan pitää olla konkreettisempi: esimerkiksi se, että tuo ihminen on aikeissa hyökätä meidän itsemme tai meidän omaisuutemme kimppuun. "Näpistelijää" tai omenavarasta ei nyky-yhteiskunnassa vielä ole soveliasta ampua, mutta Suomalainen Libertaristiyhteisö odottaa innolla sitä päivää, jolloin tällaiset kommunistien luomat keinotekoiset rajoitteet poistuvat ja vapaat libertaristit saavat itse päättää, miten omaisuuttaan uhkaavia rikollisia kohtelevat.  Sitä odotellessa - 

HARJOITELKAA AMPUMISTA ! 
 

Aselinkkejä:

Makarov-pistoolit
Beretta-aseet
M1911
Asekauppa
Suomalaisia sotilasaseita

Aseellinen itsepuolustus:

Aseellisen itsepuolustuksen "happotesti"